Eira asuin­alueena

Millainen on Eira asuinalueena? Eira on yksi Helsingin halutuimmista ja arvostetuimmista asuinalueista. Arvokiinteistöjen Eira levittäytyy Tehtaankadulta kohti merta. Eiran kapeiden ja kaartelevien katujen varrella ovat Helsingin hienoimmat jugend-kivilinnat, ja tunnelma Eirassa on kohtelias ja kunnioittava.

pittoreski ja tyylikäs - sitä on Eira asuinalueena

Vaikka Eira on suhteellisen pieni, vain noin tuhannen asukkaan alue Helsingissä, on Eirassa monia tunnettuja ravintoloita ja puistoja. Cafe Carousel Kaivopuiston rannassa on monien suosima kahvila, jonka terassille tuntuu mahtuvan aina. Ravintola Il Bucatino taas on sympaattisen pieni vakikävijöiden ravintola. Kaivopuiston rantaa seuraillen pääsee jalan myös Eiran omalle hiekkarannalle.

 

Aivan Eiran kylkeen on 2000-luvulla levittäytynyt Hernesaaren uusi asuinalue, joka on hieman nuorempien ja urbaanien asukkaiden suosikkialueita.

Eirassa kaksiosta maksat helposti yli 550 000 euroa ja neliöhinta on ainakin yli 10 000 euroa. Kalleimmasta kaksiosta tehtiin  vuonna 2020 kaupat 720 000 eurolla Juhani Ahon tiellä. Eiralainen kolmio maksaa keskimäärin yli 850 000 euroa. Kalleimmat myydyt kolmiot sijaitsevat Juhani Ahon tiellä, Merikadulla ja Engelinaukiolla.

 

Eirasta kannatta katsastaa myös  Merenkulkijoiden ja mereen menehtyneiden muistomerkki.

Mikael Agricolan kirkko kohoaa Eiran kattojen ylle

 

Mietitkö vielä onko Eira asuinalueena sinulle sopiva? Ota yhteyttä minuun ja keskustellaan yhdessä lisää!  Ostotoimeksiannon tekemällä voit siirtää asunnon etsimisen kätevästi minulle!

 

Asuntojen hinnat Eirassa

Olit sitten muuttamassa Eiraan tai myymässä alueelta asuntoa, alta näet, mitkä ovat keskimäärin kauppahinnat asunnoista Eirassa.

Yksiö - 352 228 €

Yksiö Eirassa maksaa keskimäärin 352 228 € eli 10 794 € neliöltä.

Kaksio - 560 111 €

Kaksiot maksavat keskimäärin 560 111 € eli 10 803 € per neliö.

Kolmio - 878 947 €

Kolmiot maksavat Eirassa keskimäärin 878 947 € eli 10 477 € per neliö.

Keskimääräiset hinnat on laskettu 7.11.2019-7.11.2021 toteutuneista asuntokaupoista. Laskennassa käytettiin velatonta kauppahintaa.

Etsitkö asuntoa Eirasta? Anna minun auttaa! Ostotoimeksiannolla etsin sinulle sopivan asunnon juuri haluamaltasi alueelta. Ostotoimeksiannoissa löydän myyntiin asuntoja, jotka eivät kenties muuten olisi markkinoilla. Ostotoimeksianto onkin helpoin tapa tehdä unelmien asuntokaupat!

Asuntokauppias Anna eirassa

Katso alta lisää tietoa Eiran neliöhinnoista ja toteutuneista kaupoista. Seuraa minua Instagramissa ja saat ajanatasaista tietoa asuntomarkkinasta, hinnoista ja myynnissä olevista asunnoista.

Eiran asuinalueella myytävät asunnot

Eiran alueelta myytävät asunnot listaamme tähän. Jos asuntoja ei näy, voit aina tehdä meille ostotoimeksiannon ja etsimme asunnon puolestasi!

 

Sivustomme käyttää evästeitä

Sivustomme käyttää evästeitä. Voit vaihtaa evästeasetuksia selaimesi asetuksista.